torstai 18. syyskuuta 2014

Touhuntäyteinen päivä

Eilen hurauteltiin aamulla hyvinkäälle koirauimalaan polskuttelemaan. Alunperin ajattelin että Iisi saa odottaa autossa, sillä kun on juoksut loppuneet vasta viikko sitten ja uintikavereina oli pari brassipoikaa. Iisillä kuitenkin oli vähän toisenlaiset ajatukset asiasta, olin Dustya ehtinyt uittamaan n. 10min ennenkun uimalan pitäjä tuli kysäsemään minulta että "onko tuo ovella oleva göötti sun?". Pari kertaa piti miettiä että hetkinen, Iisihän on häkissä eikai se nyt siellä ovella voi olla, mutta kun pieni gööttinen käytiin päästämässä uimalaan sisälle niin Iisihän se siinä. Neiti oli kivan omatoimisesti kaatanut häkin etuseinän ja sen jälkeen tullut ovelle vaativan näköisenä. Noh, loppu hyvin kaikki hyvin - Iisi pääsi uimaan ja oli iloinen eikä brassipoikien päät menneet sekasin joten eipä se sitten enää juoksuselta tuoksunut. Uinitkuvat on ottanut Tiina Lukkarinen, kiitos kuvista!




Illaksi hurauteltiin vielä ojankoon tehis cuppiin ja sen jälkeen treeneihin. Tehis cupissa molemmat koirat kävivät pari kertaa mölliradalla. Dustyn radat menivät tosi kivasti, varsinkin eka rata, jota ei tietenkään videolle saatu. Iisin radoilla itseäni jännitti aika paljon mikä kyllä myös näkyi, ekalta radalta heti alussa väärään putkeen ja puomin ylösmenolta hyppäsi alas. Tokalla radalla bongasi tutun ratatyöntekijä ja meni häntä moikkaamaan, minkä jälkeen kiidettiin puomin kautta pois radalta. :) Tosi kiva fiilis jäi molempien koirien radoilta, ja paljon jäi treenattavaa mieleen.

Hieman emmin treeneihin menemistä kun päivä muutenkin oli ollut niin touhuntäyteinen, mutta ajattelin sitten kuitenkin että tehdään vaan jotain pientä. Käytin puolet Iisin treeniajasta Dustyn kanssa tekemiseen ja toisella puolikkaalla tein Iisin kanssa. Tehtiin molempien kanssa samaa, tosi kivaa pientä rataa mitä nyt en itse ollut ihan kartalla ensin ja sekoilin aikalailla. Iisin kanssa saatiin pätkä sujumaan loppujenlopuksi tosi kivasti ja vitsit mikä fiilis siitä tuli kun oikeasti vähän joutui ohjaamaankin (ollaan aikapaljon tehty vaan suoria pätkiä) ja silti sujui hienosti ja pysyin vielä suhtkoht hyvin Iisin perässäkin. Tämmösiä lisää kiitos! Laittelen ratapiirustusta tänne jos saan sen jostain :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti