lauantai 15. helmikuuta 2014

2 + 2


Meidän koiralauma kasvoi väliaikaisesti kahdella koiralla eilen, kun kääpiöpinserit Ruu ja Fria tulivat hoitoon omistajien ulkomaan-matkan ajaksi :) Vähän jännitti että mitä tytöt meinaavat (varsinkin kun Iisillä on juoskut meneillään) kun vieraita koiria tulee taloon ihan noin vaan mutta hyvin on sujunut. Dusty pysyttelee aikalailla omissa oloissaan eikä ole kovin halukas ottaman oikein mitään kontaktia vieraileviin tähtiin, ja Iisi käy välillä vähän tsekkaamassa että mikäs meno näillä kääkillä on. Vähän tuppaavat Ruu ja Iisi jäyksitelemään toistensa seurassa, mennään häntä tiukasti kippuralla ja karvat pystyssä mutta ainakaan vielä ei ole mitään yhteenottoja tullut. Pitää pitää peukkuja ettei tulekkaan :) 

Muutoin meidän elämä on ollut aika rauhallista. Ollaan vieläkin autottomana joten vapaatreenaamaan ei olla päästy oikeastaan ollenkaan. Dusty on tuuraillut Iisiä tokotreeneissä missä se on ollut ihan liekeissä, ja entistä enemmän tulee vaan semmonen olo että kyllä se toko taitaa Dustylle olla se juttu. Pohdiskelenkin nyt tässä että jospa hakisin Dustylle tokopaikkaa kesälle ja jatkaisin Dustyn sijaan Iisin kanssa meidän ohjatuissa agitreeneissä. Mulla on kuitenkin vapaatreenikortti halliin kesällekkin, joten voidaan kuitenkin Dustynkin kanssa tehdä jotain pieniä agilityjuttuja aina sillointällöin.....hmmm.....

Huonot kelit ja autottomuus on vähän rajoittaneet meidän lenkkeilyä, mutta viimeviikolla käytiin pitkästä aikaa Riitan ja suipponokkien kanssa pirunkorvessa oikein kunnon lenkillä. Tytöt kovasti nauttivat kun pääsivät oikein kunnolla rällästämään Fiiliksen kanssa. Samalla napattiin molemmista uudet seisotuskuvat :) Toivottavasti päästäisiin uudestaankin pian, vähän alkaa tylsäksi käymään vaan samoissa maisemissa lenkkeily!

Iisi 1v 3kk - että mä niin tykkään ♥

Dusty 3v 10kk ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti