keskiviikko 31. elokuuta 2011

Treenitaukoilua

On taas viime päivityksestä kulunut jo jonkin aikaa joten eiköhän olisi taas aika vähän rustailla jotain tännekkin!

Itse olen nyt viimeviikon ollut flunssassa joten koirien kanssa ei ole tullut tehtyä yhtään mitään perus lenkkien lisäksi. Sitä edellisenäkin viikkona jäi treenit välistä kun itselläni oli taas muuta menoa.

11.8 käytiin tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa mätsärissä, jossa luokat oli jaoteltu roturyhmien perusteella ja FCI5, FCI7 ja FCI10 arvosteltiin kaikki samassa syssyssä, tuomarina meillä oli Säde Hohteri. Koiria paikan päällä oli aivan valtavasti ja ilta venyikin toosi pitkäksi (onneksi saatiin kyyti kotiin!), ihan turhaan ei siellä kuitenkaan yömyöhään paleltu...Dusty nimittäin repäisi, esiintyi mahtavammin kun koskaan ja olikin lopulta SIN1! Bis kehän tuomaroi Maija Mäkinen, ja siellä ei enään menestystä tullut. :)

27.8 Suunnattiin nokka kohti porvoota, Kristan ja Peten mökille gööttitapaamiseen. Itse vietin aamupäivän tervakosken näyttelyssä handlaushommissa, joten me mentiin paikanpäälle vasta iltapäivällä kun melkein kaikki muut olivat menneet paikanpäälle jo aamupäivällä. Suurkiitos Katjalle kyydistä! Päivä oli mitä mainioin, aurinko paistoi, koirat viihtyivät tosi hyvin ja juoksivat minkä kerkesivät ja päivän kruunasi vielä todella herkullinen grilliruoka ja makeat jälkkärit. Paikanpäällä oli kaikenkaikkiaan laskujen mukaan 8 gööttineitiä.

Kaikki koossa! © Krista Kumpulainen
Tänään sitten vihdoinkin päästiin taas treenailemaan. Dusty teki aluksi ihan hyvin, mutta jouduttiin odottelemaan omaa vuoroamme aika pitkään joten kun päästiin radalle niin hajut olivat sitten paljon kiinnostavampia kun rata. Siitä huolimatta saatiin tuo pieni radanpätkäkin loppujenlopuksi sujumaan hienosti! Yksi asia minkä Dusty teki ihan superisti oli kontaktit, kouluttajammekin kehui niitä upeiksi...nyt vielä pitää alkaa namialustan käyttöä vähän vähentämään niin niistä tulee kyllä tosi hienot. Treenien lopuksi vielä kaveri ja poikaystäväni menivät Dustyn kanssa pientä radanpätkää, ja hyvin sujui sekin. Kiva että neiti voi tehdä jotain jonkun muunkin kun minun kanssani :)



Nyt yritetään taas vähän aktivoitua, ja päästä reenailemaan ja tapaamaan kavereita enemmän, ainakin perjantaina Dusty pääsee mukaan kun menen kouluni jumppakurssilaisille vetämään agilityä ;) Toivottavasti säät tästä vähän paranisi niin ois sitten kivempi koirienkin kanssa puuhailla!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Ammuuu!

Tämännäköisissä tunnelmissa vietetiin Dustyn kanssa tämä päivä!

Eilen pakattiin tosiaan auto, ja lähdettiin taas tienpäälle - tälläkertaa määränpäänä kankaanpää. Neljän tunnin autoreissun jälkeen päästiin perille ja majottauduttiin kankaanpään kuntoutuskeskuksen rivitaloasuntoon. Käytiin koirien kanssa lenkkeilemässä, ja Dustyn lisäksi lenkille mukaan lähti Terhin ja Matin Milla (Jaxonville Nippa Nappa) ja Mette (Acmen Weronika), sekä vielä näiden lisäksi Meten veli Acmen Wagner. 





Tänään aamulla suunnattiin sitten auton nokka kohti kankaanpääläisen tilan parkkipaikkaa, siellä nimittäin järjestettiin taas paimennustaipumustesti johon Dusty osallistui. Dusty pääsikin sitten melkein heti lehmien sekaan laitumelle, ja olikin kovin kiinnostunt lehmuista ja vähän jopa ajoikin niitä - mutta sitten "johtajalehmä" kääntyi Dustyyn päin ja lähti hätistelemään pois ja Dusty sitten kilttinä tyttönä pinkasi häntä koipien välissä karkuun! Tämän jälkeen lehmät kyllä vieläkin kiinnostivat D'tä mutta se ei kuitenkaan enää uskaltautunut lehmien perään lähtemään. Tosi pitkään Das sai olla laitumella, jos se olisi vielä syttynyt mutta eipä se sitten kuitenkaan niin tehnyt vaikka apukoirakotkin otettiin käyttöön. Oli kuitenkin tosi mielenkiintosta nähdä kuinka Dusty (tai göötit yleensäkkin) suhtautuvat lehmuihin. Arvosanaksi Dusty sai "ei paimennustaipumusta" ja erillisessä kommentilaatikossa luki "ohjaajasidonnainen, (jotain muuta - pitää kaivaa arvostelu esille ;))".
Suurkiitokset matkaseurasta taas kerran Terhille ja Matilla, oli oikein mukava reissu! 

Kaikki tämän postauksen kuvat  © Oili Helenius

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Erikoisnäyttely 2011

Tänävuonna gööttierkkari olikin vähän pidemmän matkan päässä meiltä, nimittäin Kaarinassa! Pakattiin auto jo perjantai-iltana ja matkattiin Tuorlan majataloon jossa yövyttiin pe-la välisenä yönä ja lauantaina olikin sitten erkkari.

Junnunarttuja oli ilmoitettu 16 kappaletta, ja tuomarina toimi Melanie Harris joka piti hyvinkin tiukkaa linjaa. EH'ta napsahteli oikein roppakaupalla ja tais siellä pari H'ta ja yksi T'kin tulla. Vain 6 junnunarttua sai ERIn ja Dusty oli yksi näistä. Kilpailuluokassa ei enään muuta menestystä tullut mutta olen kyllä niiiin tyytyväinen kun vaan olla ja voi :) Neiti esiintyi hienosti ja sai hyvän arvostelun.

Kuva: Oili Helenius

"Ecxellent type. Good head. Good earset. Correct bite. Good length of neck. Good bone & feet. Good topline. Strong hindquarters. Good sidegait. Moves well from back. A little wide in front coming to me. Allert."

Vapaa käännös:
"Erinomainen tyyppi. Hyvä pää. Hyvin asettuneet korvat. Oikea purenta. Hyvä kaulan pituus. Hyvä luusto & raajat. Hyvä ylä-linja. Vahvat takakulmaukset. Hyvät sivuliikkeet. Liikkuu hyvin takaa.  Hieman leveästi edestä minuun päin tullessa. Valpas" JUN-ERI

Duty kävi myös poikaystäväni kanssa pyörähtämässä äijähandler-kehässä, mutta kuten vähän mietinkin niin Dusty kokoajan katteli mun perään eikä oikein meinannut keskittyä. Hienosti kuitenkin meni vaikkei tälläkertaa mitään sen suurempaa menestystä tullut! Oli erittäin onnistunut ja mukava erkkari-reissu, kiitos mukanaolleille!

----------------

Sunnuntaina suunnattiin viikkiin gardenian pihalle mätsäröimään Dustyn ja Donnan kanssa. Donna esiintyi tapansa mukaan ja oli lopulta PUN1 BIS2...Dustykin jaksoi erkkarireissusta ja pitkästä päivästä huolimatta esiintyä erittäin hienosti ja oli lopulta PUN3! Lisäksi poikaystäväni uskaltautui uudestaan kokeilemaan mies&koira-kehään, tälläkertaa Donnan kanssa...ja niinhän siinä kävi että menivät ja voittivat koko kehän ;)