sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Ei ihan turha reissu ollut!

Torstaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin Mellunmäkeen Terhille ja Matille yöksi. Tultiin senverran myöhään että vähän ehdittiin jutskailemaan, juotiin iltateet ja mentiin nukkumaan. Yöllä tuli nukuttua aika vähän ja voittekin varmaan kuvitella että seuraavan aamun klo. 5 herätys ei tuntunut kauhean mukavalta. Käytiin Terhin kanssa lenkittämässä koirat jonka jälkeen pakkauduttiin autoon ja ajettiin satamaan. Satamassa päästiinkin aika nopeasti laivalle ja matka jatkui etelänaapuriimme. Tallinnassa perillä meidän piti odotella 3h jotta hostellihuoneemme valmistuisivat joten käytettiin aika hyväksemme ja käytiin vähän shoppailemassa, käytettiin koirat tarpeillaan ja ruokittiin ne. Sitten päästiinkin jo hostellihuoneisiin.

Me Dustyn kanssa jaoimme huoneen Linnean kanssa, joka lähti mukaan seuraneidiksi ja kuvaajaksi. Hostellihuoneemme oli ISO, ja aika valoisa ikkunoita kun oli 5kpl. Dusty kovasti tykkäsi istua ikkunalaudalla meidän kanssa josta se tarkkaili ulkomaailman tapahtumia. Kun oltiin asetuttu huoneeseen käytiin vähän lepäilemään ja hupsista vaan herättiinkin sitten parin tunnin päästä! Herättyämme lähdettiin vanhaan kaupunkiin pariksi tunniksi kiertelemään jonka jälkeen heitin Dustyn hotellihuoneeseen ja lähdettiin syömään. Ruokailun jälkeen oleskeltiin vielä pari tuntia huoneessa jonka jälkeen käytiin nukkumaan.


Dusty kovasti tykkäsi istuksella ikkunalaudalla :)


Seuraavana päivänä herättiin puoli yhdeksän aikaan, jolloin lähdin heti Dustyn kanssa aamulenkille. Sen jälkeen syötiin aamupalaa ja käytiin suihkussa, pakattiin taas tavarat autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti kalevi stadionia ja eestin voittaja 2011 näyttelyä ;) Paikanpäällä käytiin heti hakemassa eläinlääkärin merkinnät ekinokokkoosista passiin, ja ostettiin luettelot. Luettelosta selvisi että Dusty oli ainoa juniori, silloin alkoi jo jännittämään että mitähän tuomari tykkää meidän pikkuneidistä! Noh, esiintyminen ei mennyt ihan niin hyvin kun olisi voinut mennä mutta kyllähän se tuomari tykkäsi, kun oli arvostellut Dustyn tuli vielä kättelemään ja sanoi että "congratulations my lady, you have a very nice young bitch here"....kyllähän se pisti hymyilyttämään :) Näin kuului Dustyn arvostelu:

"very nice bitch, very good in size and proportion. typical in bone & substance. lovely head profile, dark eye, correct expression. could do a bit more stability in front. needs to get firmer ar topline. lovely colour and condition. very typic in temperament. very well presented."
- Rony Doedijns, The Netherlands-
Loppujenlopuksi Dustyn tulos oli JUN ERI1 PN4 JSERT ROP-JUN. Isoihin kehiin ehdittiin vielä jäämään ennenkun piti kiiruhtaa satamaan, ja voi luoja mitä säätöä koko kokoomakehä oli! Siellä oli kaksi kehäsihteeriä jotka huutelivat rotujen nimiä päällekkäin, eivätkä tuntuneet tietävän yhtään mistään mitään. Eivät osanneet kertoa että missä meidän pitäisi Dustyn kanssa olla, joten kävin sitten itse katsomassa toisen papereista kun jo luulin etten ikinä saa sitä selville. Iso kehä meni meillä läpijuoksuksi mikä ei yhtään haitannut. Dusty jaksoi tosi hienosti tsempata loppuun asti ja oli aika ihanaa päästä suorasta auringonpaisteesta viileään autoon istumaan. Ajeltiin satamaan josta taas tultiin eckeröllä takaisin helsinkiin. Kotona oltiinkin vasta joskus kymmenen aikaan illalla. Suurkiitos matkaseurasta Terhi, Matti ja Linnea (jolle myös kiitos taas kuvista :)) ja kiitos kaikille seurasta kehänreunalla.
Tuore EEJV-11!

Tänään lähdettiin katselemaan roturacea ja siinä sivussa käytiin mätsäröimässä molempien koirien kanssa. Aluksi oli tarkotus että Emma on vaan turistina mutta kun se otettiin mukaan niin miksei sitä kannattaisi käydä kokeilemassa. Molemmat koirat esiintyivät hienosti, ja saivat punasen nauhan. Punaisten kehässä sitten äitini esitti Emman joka meni hienosti äidinkin kanssa. Emma oli lopulta PUN4 ja Dusty PUN-ei sij. Kyllä nämä mummelit osaavat yllättää ;)

9 kommenttia:

  1. Onnea Dustylle eestin junnuvoittaja-tittelistä ja Emmalle hienosta esiintymisestä mätsärissä! (:

    VastaaPoista
  2. Onnea uudesta tittelistä! :) Hauskaa kesää koirille ja myös sinne remminpäähän! :D

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Eka titteli :-) Dustylle! Upeaa!

    VastaaPoista
  4. Nyt vasta huomasin Emmankin menestyneen upeasti mätsärissä! Ja vielä Kati remmin päässä :-). Onnittelut myös tästä tuloksesta ja Katille vaan lisää kehäkäyntejä kun noin hyvin kerran sujuu!

    VastaaPoista
  5. Vau, onnea Dustyn näyttelymenestyksestä! Niin ja Emman mätsärisijoituksesta myös! :)

    VastaaPoista
  6. Vaudevau!!! Upeeta! Onnea vielä tittelistä ja Mrs. Puudelsonin mätsärisijotuksesta! :)

    VastaaPoista
  7. Vastaus meijän blogin kommenttiin: Heheheheheh, voi kuule :D

    VastaaPoista
  8. Onnittelut Dustyn ekasta tittelistä ja Emman mätsärimenestyksestä! t. Tarja ja Helmi

    VastaaPoista