sunnuntai 14. elokuuta 2011

Ammuuu!

Tämännäköisissä tunnelmissa vietetiin Dustyn kanssa tämä päivä!

Eilen pakattiin tosiaan auto, ja lähdettiin taas tienpäälle - tälläkertaa määränpäänä kankaanpää. Neljän tunnin autoreissun jälkeen päästiin perille ja majottauduttiin kankaanpään kuntoutuskeskuksen rivitaloasuntoon. Käytiin koirien kanssa lenkkeilemässä, ja Dustyn lisäksi lenkille mukaan lähti Terhin ja Matin Milla (Jaxonville Nippa Nappa) ja Mette (Acmen Weronika), sekä vielä näiden lisäksi Meten veli Acmen Wagner. 





Tänään aamulla suunnattiin sitten auton nokka kohti kankaanpääläisen tilan parkkipaikkaa, siellä nimittäin järjestettiin taas paimennustaipumustesti johon Dusty osallistui. Dusty pääsikin sitten melkein heti lehmien sekaan laitumelle, ja olikin kovin kiinnostunt lehmuista ja vähän jopa ajoikin niitä - mutta sitten "johtajalehmä" kääntyi Dustyyn päin ja lähti hätistelemään pois ja Dusty sitten kilttinä tyttönä pinkasi häntä koipien välissä karkuun! Tämän jälkeen lehmät kyllä vieläkin kiinnostivat D'tä mutta se ei kuitenkaan enää uskaltautunut lehmien perään lähtemään. Tosi pitkään Das sai olla laitumella, jos se olisi vielä syttynyt mutta eipä se sitten kuitenkaan niin tehnyt vaikka apukoirakotkin otettiin käyttöön. Oli kuitenkin tosi mielenkiintosta nähdä kuinka Dusty (tai göötit yleensäkkin) suhtautuvat lehmuihin. Arvosanaksi Dusty sai "ei paimennustaipumusta" ja erillisessä kommentilaatikossa luki "ohjaajasidonnainen, (jotain muuta - pitää kaivaa arvostelu esille ;))".
Suurkiitokset matkaseurasta taas kerran Terhille ja Matilla, oli oikein mukava reissu! 

Kaikki tämän postauksen kuvat  © Oili Helenius

6 kommenttia:

  1. Mä oon utelias mutta testataanko gööttien paimennustaipumus aina lehmillä? :D Tai ne on kai jalostettu lehmien paimennukseen (onko?), mutta eikö tota vois koittaa myös lampailla? :D Vai onko tarkotus että jos koira syttyy paimentamaan, niin se olisi myös tarpeeksi "kova" rodunomaiseen käyttöön? :D

    VastaaPoista
  2. Ainakin suomessa mun käsittääkseni aina testataan lehmillä, kun göötti alunperin on nautapaimen :D En ite näe mitään syytä minkä takia ei vois lampailla testata, ja itseasiassa ite haluaisin Dustyn kanssa lampailla kokeilla kun lampaat kuitenkin todennäkösesti olisivat helpompia liikutella kun tuppaavat olemaan vähän herkempiä kun lehmät :) Pitäis vaan kattella jos jossain pääsis joskus lampailla kokeilemaan!

    Varmaankin tossa testissä kans kattellaan onko koira sitten tarpeeks kova alkuperäseen tehtävään :)

    VastaaPoista
  3. Vautsii, aika rohkeet :D Elvi varmaa pyörtyis jos näkis lehmii, ja lampaat saattais olla vähän liian mielenkiintoisia takaa-ajettavia. oishan sitä joskus kiva testata, mut saas nähä :D

    VastaaPoista
  4. Huuu, me asutaan Kpäässä (; Mukavaa oli taas lukaista aikansa kuluksi teidän kuulumiset. Missä päin toi tila on?

    VastaaPoista
  5. En yhtään osaa sanoa missäpäin kankaanpäätä toi paikka oli kun en ite oo käyny tuolla ku 2krtaa enkä yhtään ollu kartalla :) Jossain aika lähellä kuntoutuskeskusta

    VastaaPoista
  6. Meil muuten hieman samansuuntaista hommaa ens maanantaina luvassa... Birkkis pääsee lampaita kahtomaan :D

    VastaaPoista