maanantai 2. syyskuuta 2013

Gööttien harrastuspäivät 31.08.2013

Viime lauantaina järjestettiin ihka ensimmäiset gööttien harrastuspäivät! Paikkana toimi Levek ry'n kenttä lempäälässä.
Pieniä sydämmentykytyksiä aiheutti mun auto, joka aikasemmin hajosi mutta onneksi on olemassa äiti, joka kiltisti sitten lainasi omaa pikkumersuaan niin päästiin lempäälään treenailemaan! ♥

Dusty osallistui aamulla Silja Larmun tokokoulutukseen, ja voi että se olikin niin pätevä pieni tokoeläin että oksat pois! Aluksi juteltiin hieman siitä missä mennään, jonka jälkeen päästiin itse toimintaan. Otettiin seuruuta joka kouluttajan mukaan näytti erinomaiselta kunhan ohjaaja vaan muistaa olla häiritsemättä koiraa. Sain huomautuksia siitä että itselläni on aika rivakka kävelytahti noin pienelle koiralle ja siitä että vähän (lue: kokoajan) tuppaan tuijottelemaan koiraa, mikä häiritsee koiraa tosi paljon. Pitää vaan luottaa siihen että koira tulee mukana, koska se kyllä tulee. Myös käännökset ja pysähtymiset tuppaan tekemään aika äkkinäisesti mikä on tietysti aika epäreilua koiralle. Suurin osa noista on semmosia mitä itsekkin tiedostan, on vaan tosi vaikeaa kitkeä noita pois kun teen noita ihan huomaamattani. Ehkäpä omistajan pitäis mennä yksikseen kentälle harjottelemaan kävelemistä ennenkun otan koiran siihen mukaan :)
vanha tokoilukuva, kuva: Linnea Skogberg
Seuruun jälkeen pidettiin pieni tauko jonka jälkeen otettiin meidän ikuista murheenaihetta, nimittäin noutoa! Dusty kyllä noutaa - ja hyvin täpäkästi noutaakin oli kouluttajan kommentti. Se ei vaan halua tuoda sitä kapulaa sivulle vaikka päälläni seisoisin. Saatiin ohjeeksi tehdä paljon semmosta että heitän kapulan ja kun koira lähtee noutamaan niin lähdenkin kävelemään pois päin niin että Dusty tuo sen kapulan mun viereen. Muutenkin paljon semmosta missä koira joutuu sitä kapulaa kantamaan mun sivulla. Toinen vaihtoehto on tietysti opettaa se tuomaan kapula eteen. Pitääpäs pohdiskella että mitä sitä tässä oikein tekisi.  Semmonen tokokärpänen kyllä taas purasi että huhhuh, pitääpäs kattoa vähän missä mennään ja sen jälkeen jos vaikka taas lähtis kokeilemaan onneansa johonkin kokeeseen... ;)

Aamun tokoilun jälkeen oli vuorossa vähän juttua verijäljestä, ja päästiin omien koirien kanssa kokeilemaan mitä koirat tuumaa naudanvereen kastetusta hirvensorkasta. Sorkka laitettiin metsään ja saatiin kaikki käydä vuoronperään ihmettelemässä sitä koiran kanssa. Omista koirista menin Iisin kanssa ensin ihmettelemään, siinä missä muut göötit haistelivat sorkkaa ihmeissään, ja muutama vähän jopa pelkäsikin sitä niin Iisi oli sitämieltä että hänpä sitten syö tommosen aarteen. Hyvin Iisimäisesti siis reagoi, juuri niinkun arvelinkin. Kouluttaja oli sitä mieltä että Iisissä saattais jopa olla ainesta verijäljestämään! Pitääpä kattoa jos tästä läheltä löytyis joku kurssi niin pääsis vähän enemmän kattomaan mitä pikkusilakka tuumaa - harmi vaan ettei ihan kaikkia lajeja ehdi aktiivisesti harrastamaan, mutta vois tuo kyllä olla tommonen kiva aktivointijuttu. Dusty pääsi Iisin jälkeen kattomaan sorkkaa, vähän tuumailin etukäteen että Dusty varmaan haistelee ainakin tosi tarkasti ja jos hyvin käy niin ehkä menee sorkan päälle pyörimään - sillä kun on ihan vähän vaan taipumusta pyöriskellä kaikessa oudonhajuisessa. Dusty otti vainun sorkasta jo tosi kaukaa, ja haisteli tosi tarkasti läpi. Ihan oli sen näköinen että menee kohta pyörimään päälle mutta ei tälläkertaa sitten (onneksi) tehnyt niin kuitenkaan.

Verijäljen jälkeen oli vuorossa vähän ruokataukoa jonka jälkeen alkoi agilityopit. Iisi osallistui alkeisagility-ryhmään. Ryhmässä lähinnä vaan tutustuttiin esteisiin, esittelyssä oli putki, hyppy ja rengas. Rengas oli näistä ainoa mitä Iisi ei ennen ole tehnyt - eikä hyppyjä noin korkeilla rimoilla kylläkään. Vähän itseäni jännitti koska Iisihän ei ole treenannut oikeastaan mitään missään isommassa häiriössä, ja olen jotenkin kuvitellut sen olevan kovin häiriöherkkä - pikkusilakka tosin todisti mun ajatelmat ihan vääriksi ja keskittyi vain ja ainoastaan mun kanssa tekemiseen vaikka muita koiria oli tosi lähellä! Otettiin ensin rengasta, kouluttaja piti Iisistä kiinni renkaan toisella puolella ja itse kutsuin toisella puolella. Iisi yritti ensimmäisellä kerralla renkaan kehikosta mutta hokasi hyvin nopeasti että siitä renkaan sisältä pitää hypätä. Tämän jälkeen otetttiin pientä hyppy-putki pätkää. Ensin otettiin niin että itse ohjasin oikealta puolelta minkä jälkeen siirryttiin niin että ohjaan vasemmalta puolelta. Vähän yritettiin takaaleikkaustakin mutta oli vielä liian vaikea juttu Iisille - pistetään tämä siis treenilistalle ;) Lopuksi otettiin vielä suoraa hyppy-hyppy pätkää, niin kutsuna kun vierestä ohjaamisenakin. Hyvin sujui pikkusilakalta! Iisi kovasti tuijotteli mua, siispä kokeilemme seuraavan kerran agilityä treenatessa laittaa kissanruokaa purkkiin, jospa sillä saataisiin sitä suuntaamaan vähän enemmän eteenpäin!




Iltapäivällä osallistuttiin vielä Dustyn kanssa Päivi Männistön agilitykoulutukseen. Ratana oli n. 25 esteen rata josta tosin tehtiin Dustyn kanssa vain pieniä pätkiä. Päivä oli ollut jo todella pitkä ja Dusty oli tosi väsynyt mikä näkyi myös suorituksessa. Tehtiin muutamaan pätkää, ja keppejä. Saatiin hyviä vinkkejä ja kepit on meillä myös kuulema tosi kivannäköiset - koira tarvitsee vaan lisää vauhtia ja varmuutta niille. Pitänee myös Dustyn kanssa kokeilla tuota kissanruokaa kun kaikki sitä niin kehuivat, jospa sillä tulisi vähän vauhtia neidille.





Päivä oli meidän osalta oikein onnistunut ja varsinkin tuo aamun toko oli ihan super! Omistaja leijuu täällä vieläkin vähän pilvissä kun koira oli niin hieno :) Toivottavasti vastaavia päiviä järjestetään myös tulevina vuosina, ihan hurjan kivaa oli! Nyt vielä sitä gööttileiriä odotellessa.... ;)

ps. postauksen kuvat aukeavat taas suuremmiksi klikkaamalla!

1 kommentti: