torstai 9. toukokuuta 2013

PUN2 ja ALO3

Viime keskiviikkona (1.5) pyörähdettiin suomen collie yhdistyksen helsingin AO'n järkkäämässä mätsärissä sahaajankadulla. Olin yksikseni liikenteessä mutta mukana mulla oli silti kaikki kolme, eli Dusty, Iisi ja Donna.

Ensin oltiin Donnan kanssa kehässä ja sieltähän napsahtikin se PUN1 sija, eli BIS-kehiä jäätiin odottelemaan. Seuraavana Dustyn kanssa kehään, neiti oli nyt tänään sitä mieltä ettei se esiintyminen olisi kiinnostanu pskan vertaa. Seisominen meni ihan suht hyvin, mutta liikkeessä tuppasi vetämään taas nenä maahan vähän turhankin paljon. Dustylle nauhakehästä SIN ja sitten koiraa vaihtamaan ja Iisin kanssa kehään. Iisillä oli vastassa tosi kauniisti esiintyvä sk. collie pentu, joka oli melkein päivälleen Iisin ikäinen. Ipa seisoi ihan superhienosti mutta liikkeissä olisi maassa lojuvat hanhenkakat olleet paljon kiinnostavampia kun liikkuminen. Iisi sai kuitenkin PUNaisen nauhan. Sitten taas juoksujalkaa koiran vaihto ja Dustyn kanssa sinisten kehään. Tuomari poimi Dustyn vielä 8 parhaan joukkoon mutta pudotti sen sitten viimeisenä. Eli Dustylle SIN-ei sij. Iisin kanssa sitten punaisten pentujen nauhakehässä, jossa pentuja oli ihan älyttömän paljon - varmaankin 30 pentua pelkästään nauhakehässä....vähän juostiin ympäri ja seisottiin, ja tuomari poimi 4 koiraa jatkoon jotka aikoi sijoittaa. Poimi ensin 2 koiraa jatkoon, ja sitten yllätyksekseni osoitti Iisiä ja sanoi että göötti jatkoon. :) Juostiin vielä muutama kierros ympäri ja sitten tuomari alkoi sijoittamaan koiria - ja Iisi ylsikin loppujenlopuksi PUN2 sijalle! Hieno pieni elohiiri!
Donnan kanssa pyörähdettiin vielä BIS-kehässä josta irtosi BIS4 sija.


Viime sunnuntaina käytiin sitten Dustyn kanssa korkkaamassa meidän tokoura collieyhdistyksen tokokokeessa. Jep, luitte oikein käytiin siis tokokokeessa terveisin minä joka viime syksynä vannoin etten varmasti kisaa ikinä moisessa tiukkapipolajissa.

Mitään tulostavoitteita meillä ei ollut, hyvä jos saataisiin se ALO3 kun mä olen niin hirveä kisajännittäjä ja Dusty reagoi tosi voimakkaasti mun jännittämiseen (nokka putoo maahan ja alkaa rauhottelemaan heti). Alku sujui lupaavasti kun luoksepäästävyys sujui tosi hienosti. Paikkamakuuta jännitin aika paljon sillä Dusty on viimeaikoina alkanut paikkamakuussa perseilemään ja tekemään niin että se nousee n. 30sec jälkeen. Nyt kuitenkin Dusty makasi ihan rauhassa vaikka satoi kaatamalla! Kun paikkamakuuta oli jäljellä n. 10sec laidassa oleva koira lähti haistelemaan Dustyn vieressä olevaa koiraa, joka puolestaan lähti haistelijaa ajamaan pois.....kyllähän se gööttineitikin sieltä sitten nousi kun toiset lähti vierestä juoksentelemaan. Höh!
Seuraamiset muistutti lähinnä jäljestystä ja Dusty haahuili yksilöliikkeissä muutenkin hirveästi...luoksetulo tosin oli tuomarin mukaan "kun oppikirjasta" :) Seuraavanlainen oli siis meidän pisterivi:

Luoksepäästävyys: 10 (jee, ei noussut seisomaan!)
Paikkamakuu: 0 (selitys ylemänä)
Seuraaminen kytkettynä: 7 (haahuili jonkinverran)
Seuraaminen taluttimetta: 5 (Dusty oli jäljestämässä....)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 7 (käskyn jälkeen meni kun oppikirjasta mutta alku oli taas aikamoista haahuilua)
Luoksetulo: 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8½ (alku taas haahuilua, kun palasin viereen niin siirtyi poikittain)
Estehyppy: 0 (hyppy oli tosi korkealla, Dusty lähti hyvin hypylle mutta ei kuitenkaan hypännyt vaan tökki vähän estettä ja kävi maahan. Pitäis vissiin korkeammalla hypyllä treenata, ei ole ikinä jättänyt hyppäämättä.)
Kokonaisvaikutus: 7 ("ei epäilystäkään etteikö koira osais, ohjaajan pitäis vaan rauhottua eikä jännittää niin paljon")
Pisteitä yhteensä 112

Vaikkei tuloksilla voi oikein juhlia, niin olen kuitenkin tyytyväinen meidän suoritukseen kokonaisuudessaan, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin! :)


Totuus palkintokuvien takaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti